Suomen suurin
ideafestivaali

Valtakunnallinen Maaseutuparlamentti 2021

Maaseutuparlamentin lavalle nousee huippunimiä. Kansainvälisesti tunnettu valokuvaaja Tiina Törmäsen elämäntarina ei jättänyt ketään kylmäksi vuoden 2017 Maaseutuparlamentissa.

Innostava ja vaikuttava Maaseutuparlamentti tarjoaa huikean mahdollisuuden lisätä ymmärrystä, oppia uutta ja verkostoitua.

Tulevaisuuden tekijät samassa pöydässä

Ideafestivaali kokoaa ajankohtaisen maaseututiedon, maaseudun kehittämisen työkalut ja tulevaisuuden tekijät yhteen. Syksyisen supertapahtuman ytimessä on dialogi eri-ikäisten ja -taustaisten suomalaisten välillä.

Yhdessä saamme aikaan enemmän

Ideafestivaalissa kohtaavat maaseutujen asioista kiinnostuneet kylistä ja kaupungeista. Siihen osallistuu yhdistysaktiiveja ja kyläkehittäjiä, yrittäjiä, tutkijoita ja asiantuntijoita, rahoittajia ja päättäjiä; monenlaisia osallistujia, joita yhdistää mielenkiinto maaseutujen asioihin. Kaikilla on palava halu tehdä Suomen tulevaisuudesta menestyksekäs.

Vuonna 2021 etsitään ja ideoidaan yhdessä vaihtoehtoja nykyisille kehityskuluille erityisesti maaseutujen näkökulmasta. Väestön ikääntyminen ja resurssien keskittäminen edellyttävät neuvokasta toimintaa kylissä ja kunnissa. Ylikulutus ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen edellyttävät muutoksia sekä ihmisten arjessa, yritysten toiminnassa että poliittisessa päätöksenteossa.

  • Mitä tarvitsemme, jotta hyvä elämä ja kestävä arki toteutuu nyt ja tulevaisuudessa?
  • Miten luodaan enemmän hyvinvointia vähemmillä resursseilla?
  • Mikä estää meitä toteuttamasta kestävämpää arkea, työtä ja yrittäjyyttä?

Ajankohtaisia aihesanoja ovat monipaikkaisuus, älykkyys, digitalisaatio, paikallisuus ja yhteisöllisyys. Kysymyksiin etsitään ratkaisuja ja niiden kautta uudenlaista toimintaa ja myös politiikkaa.

Enemmän kuin vain tapahtuma

Suomen suurimman ideafestivaalin - Maaseutuparlamentin tavoitteena on pitää huolta siitä, että maaseutujen asiat näkyvät ja kuuluvat yleisessä keskustelussa. Nostetaan yhdessä maaseutunäkökulmia poliittisen päätöksenteon keskiöön.

Tapahtumassa muotoillaan kansallinen maaseutupoliittinen julkilausuma 2.0. Se julkistetaan Maaseutuparlamentissa lauantaina 2.10.2021.

Tapahtuman jälkeen julkilausuma on vapaasti hyödynnettävissä maaseudun vaikuttamistyössä.

Vuoden 2017 julkilausuma "Mahdollistetaan menestyvä maaseutu" on luettavissa pdf-versiona.