Suomen älykkäin kylä -kisan finaalissa viisi kylää

Uutinen

Suomen älykkäin kylä -tittelistä kilpailevat Vuolijoki (Kainuu), Luoma-aho (Etelä-Pohjanmaa), Kerisalo (Etelä-Savo), Vähikkälä (Häme) ja Raudanmaa (Pirkanmaa). Seuraavaksi kilpailun tuomaristo tutustuu tarkemmin finalistikyliin.

Takana kahden vuoden kehittämispolku

Suomen älykkäimmän kylän etsintä ja kehittämispolku alkoi vuonna 2018. Mukaan ilmoittautui 33 kylää eri puolilta Suomea. Kylien tavoitteina oli muun muassa elinvoiman, aktiivisuuden ja innovatiivisuuden lisääminen. Viimeisen vuoden aikana kisassa oli karsintavaiheen jälkeen mukana 17 aktiivisinta kylää.

Kisakylät herättäneet kansainvälistä kiinnostusta

Älykkäät kylät on yhteinen teema Euroopan unionissa. Kisakylät ovat herättäneet kiinnostusta myös kansainvälisesti. Kisassa kyliä on kannustettu etsimään älykkäitä ratkaisuja tämä päivän ja tulevaisuuden haasteisiin. Kisan aikana on järjestetty koulutusta, keskinäisiä tapaamisia ja kylät ovat myös saaneet asiantuntija-apua valitsemaansa aiheeseen.

- Etenkin ensimmäisen karsinnan jälkeen mukana olleet kylät ovat osoittautuneet todellisiksi esimerkkikyliksi, joita on ollut ilo seurata tämän kisan aikana. Viiden finalistin valitseminen oli todella vaikeaa. On ollut myös hienoa huomata, miten kylät ovat osanneet kiteyttää omia kehittämisen kärkiään ja markkinoida omia vahvuuksiaan. Kylissä on voimaa! kertoo maaseutuylitarkastaja Marianne Selkäinaho maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suomen älykkäin kylä -kilpailun on järjestänyt Maaseutuverkosto. Mukana ovat olleet myös EU:n rakennerahastot (ESR, EAKR), liikenne- ja viestintäministeriö, Maaseutupolitiikan neuvosto, Kuntaliitto ja Suomen kylät ry.

Suomen älykkäin kylä julkistetaan 28.10.

Kisan finaali toteutetaan siten, että tuomaristosta tutustutaan tarkemmin viiteen finalistikylään. Älykkäimmäksi valitaan kylä, joka on älykkäimmin, esimerkiksi digitalisaatiota hyödyntäen, ja yhteisöllisesti lähtenyt ratkaisemaan ilmoittamaansa haastetta.

Suomen älykkäin kylä julkistetaan 28.10., pääosin virtuaalisessa juhlatilaisuudessa. Tilaisuudessa palkitaan voittaja sekä jaetaan kunniamaininta kylälle, jossa on tehty pitkäjänteistä työtä maaseudun älykkäiden ratkaisujen puolesta.

Lisätietoja: Verkostoasiantuntija Salla Pätilä, Verkostopalvelut-yksikkö, Ruokavirasto, sähköposti: salla.patila@maaseutu.fi, p. 050 534 5731.