Mahdollistetaan menestyvä maaseutu -julkilausuma julkaistaan Maaseutuparlamentissa

Arkisto

Maaseutupoliittinen julkilausuma on yhteinen tahdonilmaisu maaseudun kehittämisen tulevaisuudesta Suomessa. ”Maaseutu tulee ajatella uusiksi ja sen monet mahdollisuudet tulee tunnistaa ja hyödyntää”, todetaan julkilausumassa, joka esitetään Maaseutuparlamentissa sunnuntaina 3.9.

Julkilausuma sisältää yhteiskunnalle tärkeitä toimia ja tavoitteita, joita nostetaan poliittiseen keskusteluun niin kansallisella kuin Euroopan tasolla. Päämääränä on sisällyttää maaseutunäkökulma entistä vahvemmin poliittiseen valmisteluun ja päätöksentekoon.

Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Christell Åström haluaa innostaa kaikkia mukaan julkilausuman viestin viemiseen paikalliseen, alueelliseen sekä kansalliseen päätöksentekoon.

– Jokaisella toimijalla ja organisaatiolla on tärkeä rooli viestin viejänä ja julkilausuman tavoitteiden edistämisessä. Maaseutupolitiikan neuvosto tulee esittämään julkilausuman kansallisille päättäjille sekä europarlamentaarikoille, Åström kertoo.

– Lokakuussa viemme Suomen viestiä myös eurooppalaiseen maaseutuparlamenttiin, jossa muotoillaan maaseudun kehittämisen tulevaisuutta eurooppalaisella tasolla, Suomen delegaation vetäjä Petri Rinne Suomen Kylätoiminta ry:stä tähdentää.

Maaseutupoliittista julkilausumaa on työstänyt laaja maaseutupolitiikan verkoston asiantuntijat, johon sisältyvät muun muassa Maaseutupolitiikan neuvoston jäsenorganisaatiot. Kirjoittamiseen on myös osallistunut maaseutuasiantuntijoita maaseutupoliittisista teemaverkostoista. Julkilausumaa on voinut kommentoida Otakantaa.fi -palvelussa elokuussa.

Åström ja Rinne toimivat Maaseutuparlamentin isäntäparina ja esittävät julkilausuman tapahtumassa sunnuntaina 3.9. He kannustavat kaikkia Maaseutuparlamenttiin osallistuvia tutustumaan julkilausumaan ennen itse tapahtumaa.