Maaseudun nuorten ääni kuuluu vahvasti valtakunnallisessa Maaseutuparlamentissa

Maaseudulla asuvien nuorten ääni nostetaan keskiöön valtakunnallisessa Maaseutuparlamentti 2021-tapahtumassa. Virtuaalisen ja ilmaisen tapahtuman pääkeskusteluissa on mukana maaseudun nuoria eri puolilta Suomea. Heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan kuullaan yhteiskunnallisesti tärkeistä maaseutukysymyksistä. Virtuaaliseen tapahtumaan osallistuville nuorille on tarjolla laaja kattaus mielenkiintoisia tietoiskuja ja työpajoja, joiden kautta voi olla mukana kirjoittamassa uusiksi maaseudun tulevaisuuden. Osana tapahtumaa jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden Nuori Paikallistoimija –palkinto.

– Maaseutuparlamentti 2021 –ohjelman pääkeskusteluissa pohditaan monia tärkeitä maaseudun nuoria koskevia kysymyksiä, kuten sitä, voidaanko lähikoulujen tulevaisuus kirjoittaa uusiksi, tai miten nuorten kokemukset huomioidaan omistaja- ja sukupolvenvaihdoskysymyksissä. Kysymykset ovat tärkeitä, sillä niillä on vaikutusta paitsi nuorten mahdollisuuksiin, myös paikkojen elinvoimaan, toteaa Anu Suotula Keskipiste-Leader ry:stä. Anu koordinoi kansallisen maaseutuverkoston Maaseudun nuoret tulevaisuuden tekijöinä –työryhmän työtä.

Tapahtumassa järjestetään useita teemakohtaisia pääkeskusteluja. Lisäksi järjestetään nuorten ja eduskuntapuolueiden edustajien välinen keskustelu, jossa syvennytään maaseutupoliittisen julkilausuman yhdessä muotoiltuun sanomaan – tahtotilaan Suomen tulevaisuudesta. Julkilausumaa muotoillaan tapahtuman aikana, ja sitä ovat olleet mukana valmistelemassa Maaseudun nuoret tulevaisuuden tekijöinä –työryhmän jäsenet, joista omia näkökulmiaan tapahtuman pääkeskusteluissa käsiteltäviin kysymyksiin tuovat Kaisa Oinas-Panuma Kuhmosta, Oskar Mannelin Joensuusta, Nina Kuusisto-Huuskonen Uudestakaupungista sekä Ninni Teppo Kärsämäeltä.

Keskusteluihin osallistuvat myös Suomen Kylät ry:n nuorisojaoston puheenjohtaja Karoliina Ahtiainen Lappeenrannasta sekä MTK maaseutunuorten Kaisa Pihlaja Kurikasta (Jalasjärvi), Heikki Huhtanen Loimaalta ja Olli Cavén Hämeenlinnasta (Hauho). Edustavaan keskustelijakaartiin voi tutustua tapahtuman nettisivuilla.

Osana Maaseutuparlamenttia järjestettävässä Suomen Kylät ry:n palkitsemistilaisuudessa jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden Nuori Paikallistoimija –palkinto. Palkintogaala striimataan livenä tapahtuman nettisivulta keskiviikkona 29.9. klo 18.00 alkaen.

Tapahtuman virtuaalisessa ohjelmassa pääsee osallistumaan myös lukuisten kumppaneiden järjestämiin työpajoihin. Työpaja-aiheita ovat muun muassa nuorten johtama kunta ja ”miten maaseudun tulisi uudistua, että nuoret jäisivät maaseudulle?”.

– Tarjolla on huikean hieno ohjelma, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia osallistua ohjelmaan nuorille, opiskelijoille ja oppilaitoksille esimerkiksi osana yhteiskuntaoppia. Järjestäjien puolesta toivomme, että mahdollisuuteen tartutaan, sanoo Antonia Husberg, joka toimii tapahtuman päätuottajana maa- ja metsätalousministeriössä.

Osallistuminen virtuaalisiin työpajoihin ja tietoiskuihin sekä maaseutupoliittisen julkilausuman muotoiluun edellyttää ennakkoilmoittautumista tapahtuman nettisivuilla. Palkintogaala ja tapahtuman pääkeskustelut striimataan tapahtuman nettisivuilta maaseutuparlamentti.fi. Striimin seuraaminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista.

Lisätietoa:

Anu Suotula, Maaseudun nuoret tulevaisuuden tekijöinä –työryhmän koordinaattori, nuorisoaktivaattori, Nuoriso Leader, Keskipiste-Leader ry, p 046 922 9600

Antonia Husberg, maaseutuylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2033, antonia.husberg@mmm.fi

Tapahtuman ohjelmakattaus katsottavissa maaseutuparlamentti.fi -sivuilta.