Maaseutuparlamentti 2017 -työpajat


Maaseutuparlamentin toisen päivän iltapäivänä kokoonnutaan tärkeiden asioiden ympärille pienemmissä työpajoissa. Työpajoja, ml. seminaarit, toteutetaan yhteensä 34 kappaletta ja ne toteutetaan kahdessa eri sessiossa, eri paikoissa Leppävirran kunnan keskustassa. 

Omat työpaja-/seminaarivalintasi löytyy henkilökohtaisesta osallistujapassista. Työpajat toteutetaan eri tiloissa Sport & Spa Hotel Vesileppiksessä ja sen läheisyydessä, Leppävirran kunnan keskustassa. Katso paikkatiedot alla olevasta google.maps -kartasta. 

Työpajoihin järjestetään kuljetukset Areenasta, Vesileppiksen bussialueelta, non-stoppina klo 13:30 alkaen. Bussi kulkee reittejä:

  1. Areena - Kirkonkylän keskusta (lyhyt kävelymatka kunnantalolle ja Kivelän yläkoululle) - Vanha Pappila - Areena
  2. Areena - Mansikkaharju - Areena



Seminaaripajat

Lauantaina 2.9. klo 14:00–17:45. 


T1: Kylät 2030 -tulevaisuuspaja 

Paikka: Seurakallio, juhlasali

Muutosta voi ei voi pysäyttää, mutta siihen voi valmistautua ja sopeutua, ja sitä voi jopa yrittää johtaa. Yhteisölähtöiseen toimintaan vaikuttavat samat trendit kuin muuhunkin yhteiskuntaan. Tule mukaan tekemään tulevaisuuden yhteisöjä, olkoon ne sitten maaseudulla, kaupungissa tai digitaalisia. Työpaja on jatkumoa Kylät 2030 tulevaisuustyölle.

Seminaaripajan toteuttaa Verkostopalvelut yhteistyössä Manner-Suomen maaseutuverkoston toimijoiden kanssa.
Seminaarityöpajan numero T1

Arteles-14 Contum Oy
Kuva: @maaseutuverkosto, Contum OY


(Täynnä) T2: Hyvinvointi maaseudulla muuttuvassa toimintaympäristössä

Paikka: Lomakeskus Mansikkaharju (bussi paikoitusalueelta) 

Hyvinvointirooli tulee vahvistumaan tulevaisuuden kunnissa. Miten erilaiset kunnat ovat varautuneet hyvinvointiroolin muutokseen ja minkälaisia konkreettisia toimia muutoksen eteen on jo tehty? Miten tulevaisuuden kunnassa tuetaan kuntalaisten ja yrittäjien osallisuutta hyvinvoinnin edistämiseen? Luvassa työpajatyöskentelyä ja case-esimerkkejä.

Seminaaripajan toteuttavat Suomen Kuntaliitto ry, Työterveyslaitos sekä maaseutuverkoston hyvinvointiryhmä
Seminaaripajan numero T2


T3: Menestyvän maaseudun maakunnat

Paikka: Sport & Spa Hotel Vesileppis, Auditorio

Miksi maaseutu on tärkeä kaikille tuleville maakunnille? Miten maaseudun ääni saadaan kuulumaan maakuntien päätöksenteossa ja ymmärtävätkö maakuntavaaleissa valitut päättäjät maaseutua? Näiden kysymysten lisäksi pohditaan kunnan ja maakunnan tehtävien rajapintaa. Työpaja pidetään lumipallo-menetelmällä. Aiheeseen johdattelevat Marko Mäki-Hakola MTK:sta ja Antti Kuopila Kuntaliitosta.

Seminaaripajan toteuttaa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry ja Suomen Kuntaliitto ry
Seminaaripajan numero: T3

Seminaarin materiaali (pdf)


T4: (Täynnä) Digitalisaatio maaseudulla nyt ja tulevaisuudessa - tarpeet, potentiaali ja toteuttaminen?

Paikka: Kivelän yläkoulu, auditorio (bussi paikoitusalueelta, tai lyhyt kävelymatka)

Tiet ja data ovat maaseudun elinvoiman perusedellytykset. Mitkä ovat maaseudun tieverkoston pullonkaulat ja mahdollisuudet? Mitkä ovat liikkumisen ja logistiikan uudet mahdollisuudet maaseudulla, kuinka palvelut yhdistetään? Onko ratkaisuna ajantasainen, sähköinen tieto? Osallistu seminaariin, kuuntele alustukset ja vaikuta!

Seminaaripajan toteuttaa Suomen Kuntaliitto ry ja Suomen Metsäkeskus
Seminaaripajan numero: T4

_MG_6391 copy


T5: Restartup! Omistajanvaihdoksella uutta kasvua ja yrittäjyyttä

Paikka: Kuntatalo, valtuustosali (bussi paikoitusalueelta tai lyhyt kävelymatka)

Startupeista puhutaan paljon. Vähemmälle huomiolle jää se, että yritystoiminnan voi aloittaa myös toiminnassa olevan yrityksen ostamisella – restartupilla. Onnistuneet omistajanvaihdokset, restartupit, varmistavat alueellisen vireyden ja elinvoiman. Restartup on oikotie yrittäjyyteen - tule kuuntelemaan miten!

Seminaaripajan toteuttaa Savon Yrittäjät
Seminaaripajan numero: T5


T6: Maaseudun medianäkyvyyttä rakentamaan

Paikka: Vanha Pappila, Karhun sali (Savonkatu 19), (bussilla paikoitusalueelta tai kävelymatka Areenalta)

Suomalainen maaseutu on maailman parasta monella mittarilla ja potentiaali on huikea. Maaseutumielikuvaa mediassa hallitsevat kuitenkin karvalakit, ränsistyneet ladot, keskustalaiset toripuheet ja mökkiläiset. Miksi maaseudusta on vain loppukevennykseksi? Kuka päättää siitä, millä näkökulmalla maaseutujuttu tehdään - ja miten siihen voi vaikuttaa? Miten maaseutuviestijöiden kannattaa median kanssa toimia? Mistä aiheesta ja miten kertoa, jotta viesti saadaan näkyviin?

Milloin kannattaa edetä perinteisellä tyylillä ja milloin rikkoa rajoja ja provosoida? Aamupäivän Mielikuvia ja marginaaleja -keskustelua jatketaan konkreettisella tasolla tässä viestinnän ammattilaisille suunnatussa seminaaripajassa. Tule löytämään ja yhdessä miettimään vastauksia. Mukana alustamassa ja sparraamassa ovat Annika Damström ja Tuomas Enbuske. 

Seminaaripajan toteuttaa Maaseutupolitiikan verkosto ja maaseutuverkosto
Seminaaripajan numero T6